Pienen koiranpennunhan on annettava harrastaa omaehtoista liikuntaa. Täällä maalla se onnistuu hyvin. Avataan ovi ja hätistetään koirat ulos. Siellä ne mellastaa sen minkä mellastaa, ja jos niitä väsyttää, ne otetaan sisään tai sitten ne nukahtaa ulos.

Tänään viimeksi herrasväki ulkoili, Miska ja Otto ja borderit. Ja yks rotikkavahvistus. Pennut päättivät olla Isoja Miehiä, ja kiipes jätelautakasan päälle tutkimaan miltä maailma näyttää siitä perspektiivistä.

Varsin kummalliselta ilmeisesti näytti. Siellä himmaili Miska-riiviö ja veljensä Otto-poika. Miska osaa ottaa jutut kaikessa rauhassa ja tutkia ensin kunnolla mistä on kyse, ja mitä kannattais tehdä. Otto ei.

Otosta tulee elävästi Hukka mieleen, kun se viilettää sata lasissa pitkin rauniorataa. Vaan selvästi Otolla on ihan yhtä jännää, kuin Hukalla treeneissä.
Täti tuumas, että Miska olis oikeesti tosi hyvä rauniokoira. Tarkkanenäinen ja kevyt, ja lisäksi vielä nopeaoppinen. Raunioille ja agilityyn se meitä yrittää patistaa.
Tai se sanoi, että agilityn alkeet vois opettaa, ja vaikka Hukallekin, jos sitten joskus haluaa kuitenkin jatkaa. Olis sitten ainakin alkeet hallinnassa.

Vaikka ei sitä mejää oo myöskään ihan hyllytetty. Ei vaan oo saatu mistään vielä hankittua verta tai muita tykötarpeita. Ja jos alan vakavasti harkitsemaan joko kanakoirakokeita tai raunioita, niin en viitsi hirveästi noita jäljestyshommia opettaakaan. Niissä kun ei jäljestä ole mitään hyötyä.