Miska on nyt 8viikkoinen iso poika, ja isoille pojille pitää keksiä aina jotain jännää tekemistä. Ja mehän keksitään.

Käytiin tiistai-iltana siskon kanssa tuossa lähistöllä Honkamajalla katsomassa romukeräyksen tilannetta, että voidaanko vielä viedä sinne romua pihasta. Päätinkin napata Miskan matkaan, ihan että se saa tottua autoiluun ja olla silleen mun kanssa ilman muita koiria.
Herra matkas varsin tyynesti sylissä pari-kolme kilsaa majalle (joskin yritti tomerasti kiivetä mun olalle niin että on kaula naarmuilla), ja kun laskin sen siellä maahan, se lompasteli menemään niinkun olis aina pyörinyt siellä.
Ja siellä on vielä lähellä ampumarata, josta kuulu laukauksia koko ajan, mutta Miska ei piitannut niistä mitään! Eikä se välittänyt oikein mitään käynnissä olevasta autostakaan, kun sisko istu kuskin paikalle ja mä avasin kartturin oven ja istahdin penkille. Vähän Miska arkaili mutta hipsi sitten reippaasti mun eteen ja yritti itte ängetä autoon.
Ihan uskomattoman reipas pieni pentu, ei voi muuta sanoa!

 

Lisäksi me päätettiin ajaa sillä jälki. Mä teen kuitenkin välillä siskon koirille jälkiä, niin oli ihan sama ottaa Miska matkaan ja tehdä sillekin oma pieni jälki. Niinpä me nostettiin ruokasäkki alas autosta, pakattiin valjaat ja liinat ja namit ja ruuat koirille matkaan, laitettiin pieni kuljetusboksi takakonttiin ja pentu sinne, ja rotikat takapenkille.
Mä tein ensin nuoremmalle rotikalle pitkän jäljen useilla mutkilla ja sitten vanhukselle lyhyemmän suoran jäljen. Sitten sisko teki Miskalle ikioman pikkujäljen (matkaa ehkä puolitoista metriä) ja ajettiin se. Ja sitten vanhus ajoi omansa ja sitten nuori rotku omansa, että sai hautua hetken.

Hain Miskan autosta, puin sille pannan ja ohuen hihnan kaulaan (noin pienelle ei valjaita kannata ostaa, kun se kasvaa ihan älytöntä vauhtia!) ja kannoin pellonreunaan. Just kun olin hyppäämässä ojan yli pentu sylissä, vanhus päätti antaa äänimerkin maajusseille painamalla törrää autossa "me ollaan täällä teidän pelloilla, tulkaa äkkiä kattomaan!"... Saa noille pelloille tehdä, mutta tehtiin silti varalta myöhään illalla.
Miska ei kuitenkaan häiriintynyt edes siitä äänimerkistä, mikä häiritsee isompia monesti tottistreeneissä. Vähänhän pieni oli hämillään, kun laskin sen maahan ja osoitin ensimmäistä nakinpalaa, että siellä niitä olis, nenä maahan ja töihin, riiviö.

Mutta kun pentu tajus mistä on kyse, se nuuski varsin innokkaasti peltoa ja eteni namilta toiselle. Mä kuljin perässä ja kannustin aina eteenpäin. Ja noukin taskuun talteen kaikki ne namit joita se ei hoksannut, ettei se sitten lähde jäljellä taaksepäin ja palkkaannu siitä. Ja koko pieni koira heilahteli riemusta kun hoksas että jäljen päässä onkin oma iltasapuska odottamassa! Häntä olis heilunut, jos lapsella sellanen olis.

Kun isompienkin jäljet oli vielä ajettu, käytiin rannassa ihailemassa auringonlaskua, ja Miska nukkui boksissaan. Vaan kun se heräs sieltä ja tajus että tässähän piruvie autoillaan, se nosti sellasen metelin, joka vetää vertoja Hukan ja Otto-pojan metelille ihan kevyesti. Naurettiinkin siskon kanssa, että pennulla on Mielipide!

Ja loppuilta menikin sitten tyytyväisessä unessa. On se vaan uskomatonta, miten tollanen ihan pieni jälki voi noin tehokkaasti väsyttää koiran!

1246645843_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensin etsitään missä se jälki kulkee.

1246646087_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ajetaan jälkeä.

1246626538_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja saadaan loppupalkka, eli iltaruoka!