No sehän on Miska mustikkametsässä tietenkin!
Lämmitettiin eilen saunaa, tai siis sisko lämmitti, mulle kyseinen toimenpide on ihan utopiaa, ja hengattiin Miskan kanssa siinä saunan lähellä. Leikittiin semmosta kivaa leikkiä, että minä kuljeksin sinne tänne, ja Miskan pitää seurata perässä. Hienosti pieni mies seurasi. Yllättäen jopa saunaan asti, vaikka ensin näyttikin siltä, ettei sinne pikkuinen poika mitenkään pääse! Siellä se vaan yhtäkkiä istui selän takana, kun keskusteltiin saunan sytyttämisen hienouksista.

Mutta koska pikkukoirat ei voi olla saunassa kovin kauaa (toisin kuin isommat koirat, viimeksi Miskan siskopuoli Taru hengasi pitkäänkin lauteilla meidän kanssa, eikä sillä ollut mitään kiirettä alas sieltä!), tultiin taas pihalle ja tutkittiin mitä kaikkea ulkoa löytyy.
Ja yllättäen sieltä löytyi mustikoita. Pari mätästä oli ihan sinisinä mustikoista saunan vieressä. Niinpä hain sisältä mukin ja tulin keräämään mustikoita.
Ja onhan se nyt selvä, että jos mä kerään mustikoita, niin Miska osallistuu. Se pemmasti mustikkamättäässä ja suttasi turkkiaan, kunnes näytin sille, mitä marjoilla tehdään. Se tuijotti tarkasti kun laitoin marjan suuhun ja ojensin sitten sillekin marjan. Ja sen jälkeen olikin kiire kerätä marjoja kuppiin, kun Miska hoksasi alkaa vetämään niitä suoraan mättäästä naamaansa!

Tossa pihassa kukkii semmoinen kaksivärinen ruusupuska. Ja kun Miska oli hyörinyt sen puskan edessä yks päivä, täti sai pakkomielteen kuvata pienen istumassa puskan edessä.
Ja koska tänään on pilvinen ja vähän ehkä sateinenkin päivä, täti päätti että on loistava sää kuvata pientä kukkaispoikaa.

Niinpä me napattiin pentu matkaan ja hupparintaskuun kourallinen nameja, ja mentiin ulos kuvaamaan. Ne ei oo ihan huuhaata ne "näin kuvataan pentu"- jutut. Oli melko homma saada pikkuinen ukko istumaan nätisti paikallaan niin kauan, että saadaan otettua kuva. Tuli siitä lopulta jonkunlaisia kuvia. Paras kuva tosin tarkentui edessä oleviin kukkiin, eikä Miskaan, muuten olis ollut aivan mahtava!

Mutta nyt siis tämmöisiä kuvia nassikasta. Tästä näkyy sen pään malli tosi hienosti.

Tommonen on äidin pieni kukkapoika. Kerrassaan söpö ilmestys, vai mitä?

 

Tänään me myös aloitettiin kaikenlaiset jännät harjoittelujutut. Omat ruuat on kans aika kivoja, kun istutin pennun ulkona ja annoin namin. Sisälle kun tultiin, pentu keksi varsin vikkelästi, että aina kun juoksee äiskän luokse, saakin nappulan. Niinpä se teki hölmöjä ja juoksi sitten kiireenvilkkaa mun luokse ja sai namipalan. Ei mikään tyhmä poika!
Sitten annoin sille ruoalta jämäksi jääneen kananpalasen ja ai että kun pieni tykkäs! Lipoi huuliaan varmaan viis minuuttia sen jälkeenkin
Kanaa ei ole kumminkaan paljoa, mutta leikkasin palan ternimaitopannaria ja palkkasin sillä aina kun penska tuli luokse. Nyt se tuli nukkumaan tuohon jalkoihin ja on tosi viattoman näköinen. Äiskän poika.

Pienen koiranpennunhan on annettava harrastaa omaehtoista liikuntaa. Täällä maalla se onnistuu hyvin. Avataan ovi ja hätistetään koirat ulos. Siellä ne mellastaa sen minkä mellastaa, ja jos niitä väsyttää, ne otetaan sisään tai sitten ne nukahtaa ulos.

Tänään viimeksi herrasväki ulkoili, Miska ja Otto ja borderit. Ja yks rotikkavahvistus. Pennut päättivät olla Isoja Miehiä, ja kiipes jätelautakasan päälle tutkimaan miltä maailma näyttää siitä perspektiivistä.

 

Varsin kummalliselta ilmeisesti näytti. Siellä himmaili Miska-riiviö ja veljensä Otto-poika. Miska osaa ottaa jutut kaikessa rauhassa ja tutkia ensin kunnolla mistä on kyse, ja mitä kannattais tehdä. Otto ei.

 

Otosta tulee elävästi Hukka mieleen, kun se viilettää sata lasissa pitkin rauniorataa. Vaan selvästi Otolla on ihan yhtä jännää, kuin Hukalla treeneissä.
Täti tuumas, että Miska olis oikeesti tosi hyvä rauniokoira. Tarkkanenäinen ja kevyt, ja lisäksi vielä nopeaoppinen. Raunioille ja agilityyn se meitä yrittää patistaa.
Tai se sanoi, että agilityn alkeet vois opettaa, ja vaikka Hukallekin, jos sitten joskus haluaa kuitenkin jatkaa. Olis sitten ainakin alkeet hallinnassa.

Vaikka ei sitä mejää oo myöskään ihan hyllytetty. Ei vaan oo saatu mistään vielä hankittua verta tai muita tykötarpeita. Ja jos alan vakavasti harkitsemaan joko kanakoirakokeita tai raunioita, niin en viitsi hirveästi noita jäljestyshommia opettaakaan. Niissä kun ei jäljestä ole mitään hyötyä.

Miska on nyt 8viikkoinen iso poika, ja isoille pojille pitää keksiä aina jotain jännää tekemistä. Ja mehän keksitään.

Käytiin tiistai-iltana siskon kanssa tuossa lähistöllä Honkamajalla katsomassa romukeräyksen tilannetta, että voidaanko vielä viedä sinne romua pihasta. Päätinkin napata Miskan matkaan, ihan että se saa tottua autoiluun ja olla silleen mun kanssa ilman muita koiria.
Herra matkas varsin tyynesti sylissä pari-kolme kilsaa majalle (joskin yritti tomerasti kiivetä mun olalle niin että on kaula naarmuilla), ja kun laskin sen siellä maahan, se lompasteli menemään niinkun olis aina pyörinyt siellä.
Ja siellä on vielä lähellä ampumarata, josta kuulu laukauksia koko ajan, mutta Miska ei piitannut niistä mitään! Eikä se välittänyt oikein mitään käynnissä olevasta autostakaan, kun sisko istu kuskin paikalle ja mä avasin kartturin oven ja istahdin penkille. Vähän Miska arkaili mutta hipsi sitten reippaasti mun eteen ja yritti itte ängetä autoon.
Ihan uskomattoman reipas pieni pentu, ei voi muuta sanoa!

 

Lisäksi me päätettiin ajaa sillä jälki. Mä teen kuitenkin välillä siskon koirille jälkiä, niin oli ihan sama ottaa Miska matkaan ja tehdä sillekin oma pieni jälki. Niinpä me nostettiin ruokasäkki alas autosta, pakattiin valjaat ja liinat ja namit ja ruuat koirille matkaan, laitettiin pieni kuljetusboksi takakonttiin ja pentu sinne, ja rotikat takapenkille.
Mä tein ensin nuoremmalle rotikalle pitkän jäljen useilla mutkilla ja sitten vanhukselle lyhyemmän suoran jäljen. Sitten sisko teki Miskalle ikioman pikkujäljen (matkaa ehkä puolitoista metriä) ja ajettiin se. Ja sitten vanhus ajoi omansa ja sitten nuori rotku omansa, että sai hautua hetken.

Hain Miskan autosta, puin sille pannan ja ohuen hihnan kaulaan (noin pienelle ei valjaita kannata ostaa, kun se kasvaa ihan älytöntä vauhtia!) ja kannoin pellonreunaan. Just kun olin hyppäämässä ojan yli pentu sylissä, vanhus päätti antaa äänimerkin maajusseille painamalla törrää autossa "me ollaan täällä teidän pelloilla, tulkaa äkkiä kattomaan!"... Saa noille pelloille tehdä, mutta tehtiin silti varalta myöhään illalla.
Miska ei kuitenkaan häiriintynyt edes siitä äänimerkistä, mikä häiritsee isompia monesti tottistreeneissä. Vähänhän pieni oli hämillään, kun laskin sen maahan ja osoitin ensimmäistä nakinpalaa, että siellä niitä olis, nenä maahan ja töihin, riiviö.

Mutta kun pentu tajus mistä on kyse, se nuuski varsin innokkaasti peltoa ja eteni namilta toiselle. Mä kuljin perässä ja kannustin aina eteenpäin. Ja noukin taskuun talteen kaikki ne namit joita se ei hoksannut, ettei se sitten lähde jäljellä taaksepäin ja palkkaannu siitä. Ja koko pieni koira heilahteli riemusta kun hoksas että jäljen päässä onkin oma iltasapuska odottamassa! Häntä olis heilunut, jos lapsella sellanen olis.

Kun isompienkin jäljet oli vielä ajettu, käytiin rannassa ihailemassa auringonlaskua, ja Miska nukkui boksissaan. Vaan kun se heräs sieltä ja tajus että tässähän piruvie autoillaan, se nosti sellasen metelin, joka vetää vertoja Hukan ja Otto-pojan metelille ihan kevyesti. Naurettiinkin siskon kanssa, että pennulla on Mielipide!

Ja loppuilta menikin sitten tyytyväisessä unessa. On se vaan uskomatonta, miten tollanen ihan pieni jälki voi noin tehokkaasti väsyttää koiran!

Ensin etsitään missä se jälki kulkee.

Ajetaan jälkeä.

Ja saadaan loppupalkka, eli iltaruoka!

Miska täytti eilen 7vk ja siirtyi siis pentulaatikosta ihan omalle uudelle ihmiselleen. Tosin, sielläpä se edelleen hengailee Otto-pojan kanssa. Ja saahan se mun puolesta hengaillakin, kun ei ne juuri kahdestaan enää ulkona ole, vaan siellä on koko ajan joku isommistakin koirista mukana.

Eilen pennut oli aamusta iltamyöhälle asti ulkona aitauksessa. Meillä oli "kesäjuhlat" ja niin nätti ilma, että kaikki oltiin pihalla, niin pennut meni näppärästi siinä samalla.
Vanhempien Rölli-cairn tuli kans juhlimaan, mutta koska se ei pidä pennuista, se otti taktiikakseen yksinkertaisen "poissa silmistä, poissa mielestä"- strategian. Eli se katseli tiukasti eri suuntaan ohittaessaan pentuja. Niitä ei yksinkertaisesti Röllin mielestä ollut olemassakaan. Eikä muuten ollut äitiäkään, kun se nappasi Miskan syliinsä ja pallutteli lasta pitkän tovin ja leperteli pienelle.

Testattiin eilen (vai olikohan se toissapäivänä...) toisen pojan kanssa pentuja. Tai lähinnä, että pysyykö ne kävellessä mukana. Nappasin Miskan syliini ja kannoin sen tuohon hiekkatien alkuun, laskin maahan ja lähdin hitaasti mutta varmasti hiekkatietä eteenpäin. Vähän näytti Miska siltä, ettei ymmärrä mitä tässä tapahtuu, mutta seurasi sitten kiltisti perässä. Parin metrin välein pysähdyin ja kutsuin pentua luokse. Ja kehuin ja rapsutin kun pysyi mukana. Eikä tätä harjoitusta kovin kauaa voitu jatkaa, ettei pienellä lopahda mielenkiinto ihan täysin.
Vanhempi pojista sai kokeilla Otto-pojan kanssa ja Otto-poika seurasi vielä nopeammin perässä kuin Miska. Miska taitaa olla enemmän harkitsevaa sorttia, että mitä hyötyä tästä on Miskalle, ja voisko tän tehdä toisella tapaa?

Miskalla on myös pentupanta. Ja kerrassaan suloinen pentupanta onkin- vaaleanpunainen <3 Mä vähän luulen, että aiheutan identiteettikriisin kummallekin koiralleni. Hukalla on mustia ja ruskeita pantoja ja metsänvihreä ja musta hihna... Ja nyt Miska sai pinkin pannan. Ei tää nyt hyvin mee! Mutta toisaalta, Kärkkäisellä ei ollut ohuita vauvapantoja, ja pienin oli niin leveä, ettei sitä voi vielä pennulla käyttää.

Mutta Miska ja Hukka on nyt saaneet joka päivä leikkiä yhdessä tuossa pihassa, ja Hukka on tosi varovainen pienten kanssa. Ja Miska selvästi tykkää Hukasta, eli vielä tässä vaiheessa ainakin tämä pieni lauma näyttää toimivan :)